LeoMirala

Kolhoosien puolustus

  • Rajakonnun kolhoosin perunakellari rakennettu 1966.
    Rajakonnun kolhoosin perunakellari rakennettu 1966.

Kun seison vanhan rajan takana olevan Rajakonnun kolhoosin perunakellarissa, tulee surullinen olo. Vaikka kolhoosit olivat tehottomia ja huonosti tuottavia ne silti tuottivat maalle elintarvikkeita, perunoita, viljaa, maitoa, voita ja lihaa. Miljoonat asuivat ja saivat toimeentulonsa maalla.

Kun oligarkit ja mafiosot ottivat vallan Venäjällä, kolhoosit hetkessä lopetettiin, kaikki koneet varastettiin. Raaka kapitalismi pääsi valloilleen. Vieläkin näkee sementtitiilestä tehtyjen navetoiden raunioita kaikkialla Venäjällä, pellot ovat metsittyneet. Venäjän sadasta miljoonasta peltohehtaarista suurin osa on kesannolla, salaojat tukkeutuneet, pellot kasvavat pajua. Mutta öljymiljoonilla saadaan maailman markkinoilta halvalla ruokaa.

Peltojen uudelleen käyttöönotto tulee maksamaan tähtitieteellisiä summia, siihen ei nykyinen johto pysty koskaan eikä halua koska pitää valmistautua uusiin sotiin.  Eikä auta paljoakaan uusien alueiden valloitus, siitä tulee vain  uusia riitoja naapurimaiden kanssa.

Putinistisen propagandan  avulla rosvokopla pysyy vallassa koska kansa pelkää että Nato tulee ja valloittaa heidän maansa. Ehkä alitajuisesti toivovat että tulisi joku viisas joka alkaisi järkevästi hoitaa maata. Ihan kuten aikoinaan viikinkejä kutsuivat organisoimaan valtiota.

Ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta olisi aivan riittävästi ongelmia tulevan ekokatastrofin kohtaamisessa, ei siinä tarvittaisi lisäongelmana että Venäjä kiusaa alamaisiaan ja naapureitaan.

 

http://www.kolumbus.fi/leo.mirala/MATKAKUVIA/Rajakontu-2015/Rajakontu-2015X.htm


http://www.kolumbus.fi/leo.mirala/Mantsinsaari/Sovhoosi/SovhoosiX.html

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Kiitos, Leo. En olisi koskaan uskonut näkeväni sinulta näin positiivista tekstiä Neuvostoliitosta.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Mitä vanhemmaksi tulee sitä enemmän elämässä näkee harmaan eri värisävyjä. Kolhoosien lakkauttamien oli sekä venäläisten että minun mielestä suuri virhe.
Olen jututtanut tuntikausia entistä Salmin kolhoosin johtajaa. Vaikka lehmät tuottivat vain puolet meikäläisten mansikeista, niin ehkä ne söivät vähemmän ja ehkä sairastivat vähemmän. Mielestäni jokaisen maan pitäisi olla omavarainen. Varsinkin nyt kun mennään kiihtyvää vauhtia kohti ekokatastrofia.

Saattaa käydä niin että P-Korea selviää parhaiten tulevaisuudessa?

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Mantsinsaaressa (katso linkki yllä) asui ennen sotia noin 1500 ihmistä. Nyt siellä asuu yksi valkovenäläinen ja kymmenen karhua ja epälukuinen määrä susia. Pentti Linkola olisi ikionnellinen tällaisesta kehityksestä:)

Käyttäjän ristojkoivula kuva
Risto Koivula

Kolhoosit tuottivat hyvin, mutta hävikki oli silloisella kuljetus- ja varastointiteknnikalla suuri. Niitä ongelmia tuli ainkaan oltua ratkomassa.

Ruokaa pitäisi edelleenkin tuottaa lähellä, vaikka olisi Jamalin niemimaalla.

https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:AN...

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Nyt viljan viljelyä harrastavat vain oligarkit maan parhaiten tuottavilla alueilla. Tuotteet viedään ulkomaille koska sieltä saa paremman hinnan. Putin-parka joutuu sen verran huolehtimaan nöyristä alamaisistaan etteivät ne kuole nälkään.

Mitkään ulkopuoliset voimat eivät voi Putinia horjuttaa. Vain jos baabuskat lähtevät nälissään kadulle kattiloita paukuttamaan se on Putinin loppu.

Nikolai Holopainen

Venäjä on maailman suurin viljan viejä ja osoitti Kiinalle 2,5 milj hehtaaria (jos muistin oikein} viljelykelpoista maata, jos sanktiot uhkaavat kurjistaa kiinalaisten elämää. Ennemmin olisin huolissani Suomen huoltovarmuudesta. Babuska ei näe nälkää.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Olen nähnyt selostuksia että Venäjä todella veisi viljaa ulkomaille. Mutta olen jossain nähnyt selostuksia, joissa Venäjän hallitus patistaa näitä viejiä olemaan isänmaallisia ja myymään viljan kotimaahan. Mutta kapitalistisessa maassa oligarkki myy mistä saa paremman hinnan. Venäjä joutuu tuomaa viljaa ulkomailta, luulen että enemmän kuin mitä vie?

Venäjän ääni -lehdestä, 1/2015, Valeri Mitenjev. Moskova:
Venäjän 100 miljoonasta peltohehtaarista on käytössä vain 10 miljoonaa hehtaaria, 90 miljoonaa on kesannolla. Kyllä tästä joutomaasta joutaa vuokrata vähäsen Kiinalle.

Koko Siperiahan kuuluu geopoliittisesti Kiinalle!

Nikolai Holopainen

Kiinalaiset rakensivat muurin Siperian ja Kiinan välille:) Kesannolla oleva pelto kertoo, että potentiaalia on. Putin on varmaan tehnyt virheitä, mutta kannatusluvut kertovat, että jotain on tehty myös oikein.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala Vastaus kommenttiin #8

" Kesannolla oleva pelto kertoo, että potentiaalia on"
Outoa puhetta Nikolailla: Jos laiskuudesta tai typeryydestä johtuen pelto jää hunningolle, se on muka POTENTIAALIA. Mitä se tarkoittaa?

Venäjällä rahvas on peloteltu niin hyvin että muutama vuosi sitten jopa 10-vuotiaat lapset Petroskoissa harjoittelivat suomalaisten revansistien hyökkäyksen torjumista. Putinia rakastetaan, vain hän suojelee alamaisia.

Nikolai Holopainen Vastaus kommenttiin #9

Potlentiaalia on. Ei tarvitse raivata uutta peltoa, vaan ottaa lepäämässä ollutta käyttöön. Öljyn hinnan ollessa korkealla kotimainen tuotanto ei ollut kannattavaa. Putin käytti vastasanktioita nerokkaasti hyväksi. Oltermanni hävisi kauppojen hyllystä ja tilalle on tullut omaa tuotantoa. Venäläinen maanviljelijä toivottaa lisäsanktiot tervetulleeksi. Suomalaista maataloutta ollaan ajamassa alas. Kohta meillä on kesantopeltoa yllin kyllin. Olisin ennemmin huolissani siitä.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Voi voi Nikolai Holopainen. Et tunnu tietävän maataloudesta mitään, osaat vain ylistää Putinin suurta neroutta!

Kun pellot ovat olleet vuosikymmeniä hoitamatta, ne ovat metsittyneet, salaojat ja viemärit ovat tukossa. Niiden uudelleen käyttöönotto on valtava urakka. On hankittava traktorit, kaikki maatalouskoneet, rakennettava navetat ja varastot, kuivaamot, meijerit, koko logistiikka ym.

Maatalous tuskin on liiketaloudellisesti laskien kannattavaa missään maassa, tukia maksetaan EU:ssa ja Amerikassakin. Kolhoosien kirjanpito aina osoitti tappiota, valtio maksoi.

Olisi hyvä että Venäjä viljelisi omia peltojaa. Nytkö niitä jo vuokrataan kiinalaisille? Koko Siperia kuuluu Kiinalle!

Nikolai Holopainen

Näillä leveysasteilla maanviljelys on vähän niin ja näin. Viljavat maat alkavat Moskovasta etelään, eikä siellä tarvita salaojia. Maataloustuotteiden vienti tuo enemmän rahaa kuin asevienti. Vienti on kuusitoistakertaistunut 2000 luvun alusta. Osuus maailman vehnämarkkinoista on noussut neljästä kuuteentoista prosenttiin. Rautateihin, viljankäsittelyjärjestelmiin, varastoihin ja satamiin investoidaan merkittäviä summia. Aiemmin sato mätäni pellolle. En sano, etteikö tehtävää löydy, mutta jotain on myös tehty oikein.

https://www.rt.com/business/421133-arms-farming-ru ssia-exports-putin/

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset