LeoMirala

Älä ruoki trollia

  • Kioski kirjoittaa trollaamisesta
    Kioski kirjoittaa trollaamisesta

Tapasin keväällä Neuvosto-Eestin aikaisen vanhan tuttavani KGB:n majurin. Muistelimme sitten menneitä koko  illan hänen datsallaan.
 
Menneet voi unohtaa mutta sain uutta tietoa joka liittyy nykyiseen informaatiosotaan. Hän kertoi Suomessa olevien trollien värväämisestä, heitä koulutetaan Eestissä. Hän kertoi myös miten heidän palkkiot määräytyvät. Palkkio kannustaa työskentelemään lähes yötä päivää. Lipposet ja Ahot ja Bäckmannit ovat eri kategoriaa.

Keskustelun aloituksen sosiaalisessa mediassa  pitää olla riittävän pitkä ja paljon nippelitietoa. Varsinkin sen otsikon pitää olla kiinnostava ja samalla ärsyttävä. Sen tarkoituksena on saada mahdollisimman moni toisinajattelija ärsyyntymään ja esittämään eriävän mielipiteen. Se muodostaa palkkiosta 20-30%

Hyväkään aloitus ei riitä. Tärkeintä on saada samoin ajattelevat kehumaan ja ennenkaikkea eri mieltä olevat todistelemaan että trollin väitteet ovat puutaheinää. Tästä syntyy kymmenien jopa satojen kirjoitusten ketju. Tämä on infosodan ydintä. Vastustajien aktiivisin joukko sidotaan täysin hyödyttömään todisteluun. He jopa vuosia jaksavat vain todistella että ovat oikeassa. Vaikka he ovatkin oikeassa, on trollien etu että he eivät käy aktiiviseen hyökkäykseen, vaan kyhjöttävät poteron pohjalla ampuen syöttejä. Tällaiset aktiiviset vastustajat ovat niitä jotka ruokkivat trollia. Voi jopa sanoa että he elättävät trollin perheen:) Tämän osan osuus palkkiosta on 50-60%

Trolli pitää keskustelua yllä muutaman päivän ajan kirjoittelemalla vetkutuksia eli "aivopieruja"  (trollien keksimä termi) ketjun väliin. Tyyliin: "Mainitsetko esimerkkejä?", "Kommentti 12, jäikö lukematta?" jne.

Näin keskusteluun osallistuneet saavat sähköpostiinsa jatkuvasti ilmoituksia ja voivat seurata "jännittävää väittelyä", vaikka millään tosiasioilla ei ole pienintäkään vaikutusta trolliin, sehän ei ole normaalia ihmisten välistä keskustelua.

Usein trollin aloituksen lopussa on jakelu. Sen avulla palkanlaskija Eestissä voi etänä laskea palkkion ja maksaa sen ulkolaiselle tilille. Ei tarvita paljastavia sähköposteja.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

16Suosittele

16 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (102 kommenttia)

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Ilkka Luoma taitaa olla jo miljonääri.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino
Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #13

#13
Vellu kierii rahoissaan kuin köyhä vesisängyssään.

Käyttäjän raitanenh kuva
Hannu Raitanen Vastaus kommenttiin #30

Hienoa että Mirala paljasti Nato-trollien hyökkäystoiminnan, joka uhkaa Suomea Natomaista.
Valitettavasti sadattuhannet Amerikan infopalkkasoturit ovat suomentaidottomia paitsi mormonilähetyssaarnaajat. Siksi on luonnollista, että poroja kusettamaan palkataan halpatyövoimana eestiläisserkkujamme. Balttiahan on Naton kyberhyökkäyssotakeskus.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee Vastaus kommenttiin #48

Vuosina 1945-1991 Suomessa oli tiukka mediakontrolli. Moskovan painostuksesta uutisoinnista karsittiin kaikki sellainen kirjoittelu, millä oltaisiin tuotu lännen näkökulmaa esille suomalaisten tietoisuuteen neutraalilla tavalla. Vain negatiivissävyinen uutisointi oli sallittua.

Samaan pyritään tietenkin nyt sillä, että Nato-myönteistä krijoittelua yritetään vähentää leimaamalla se trollaukseksi, sekä tunkemalla jokaiseen Nato-aiheiseen keskusteluun 50-100 vähämielistä trollikommenttia keskustelun tekemiseksi mahdottomaksi. Tarkoituksena tietenkin on tyhjän tilan jääminen jäljelle Venäjän propagandan rummuttamista varten.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #48

Kieltämättä joskus tulee mieleen että ovela juoni länsimielisiltä laittaa palstoille näitä pelottavia trolleja joiden mielestä esim britit itse myrkyttivät Saliburylaisia tai hollantilaiset itse ampuivat koneen alas tai että Venäjä ei ole uhka jos ette liity natoon jne

Risto Koivula Vastaus kommenttiin #57

Venäjähän EI TODELLAKAAN OLE UHKA Suomelle, jo Suomi EI liity NATOon.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #69

Missä vaiheessa oletat, että Venäjä sitten lakkaa olemasta uhka Suomelle, kun se NATO-ulkopuolisuudestamme huolimatta edelleenkin sitä on?

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala Vastaus kommenttiin #69

Risto Koivula, Venäjä ja venäläiset ovat uhka Suomelle ja naapureilleen niin kauan kuin sen hallinto on sotaintoinen ja laajentumishaluinen.

Budapestin sopimuksen mukaan Venäjä sitoutui puolustamaan Ukrainaa mutta petti ja hyökkäsikin slaaviveljen kimppuun.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/budapestin-sopi...

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto Vastaus kommenttiin #69

Eikä ollut 1939:kään, vaikka missään liitossa ei oltu? Sivistysvaltiot antavat naapureiden päättää omista turvallisuuspoliittisista ratkaisuistaan.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #75

Suomi ja NL olivat nimenomaan "liitossa". Maiden välillä oli voimassa hyökkäämättömyyssopimus!

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari Vastaus kommenttiin #69

Osaatko kertoa miksi? Muuttuuko NatoSuomen ulkopolitiikka vihamieliseksi vai onko joku muu syy? Tätä olen kysellyt Naton vastustajilta saamatta koskaan järjellistä vastausta.

Käyttäjän jorikajanto kuva
Jori Kajanto

No juu "Tyyliin: "Mainitsetko esimerkkejä?", "Kommentti 12, jäikö lukematta?" jne."

Kuin suoraan Luoman näppikseltä.

Jussi Säntti Vastaus kommenttiin #25

Vielä pahee, jos topicci jää lukematta.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #25

Tai uuntinen on West trolling manipulaatiota, tuon anglismin hän on ihan itse keksinyt. - No olen siitä kyllä läppää hänelle heittänyt.

Käyttäjän anakonna kuva
antti salmi

On se hyvä että Mirala ei trollaa eikä meidän länsipuoli, ollaan niin synnittömiä
niin synnittömiä, ettäs kehtaavat.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Käsittääkseni trolliksi kutsutaan pahantahtoista Putinin hallintoa puolustavaa valehtelevaa henkilöä. Minä en trollaa, minä vain vastaan vihollisen hyökkäyksiin tuomalla totuutta esiin.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

on olemassa kahdenlaisia trolleja, niitä jotka eivät kuuna päivänä myönnä trollanneensa ja niitä jotka eivät edes ymmärrä mitä trollaaminen on ja siten tajua itsekin trollanneensa.

trollaaminenhan perimmiltään tarkoittaa provosoivaa kirjoittelua, yleensä trollin omassa viihdetarkoituksessa, valitettavan usein trollaamisella pyritään muiden suututtamiseen,
mutta hyvä trolli saa yhdentekevästäkin asiasta aikaan kiivasta ja samalla hauskaa keskustelua/väittelyä ja josta siis muutkin osalliset nauttivat.

"
Trolli on internet-slangisana, jolla tarkoitetaan viestiä tai henkilöä, jonka ensisijainen tarkoitus on ärsyttää ihmisiä, aiheuttaa ristiriitoja, turhien viestien kirjoittamista ja saada vastaukseksi fleimejä tai ennalta-arvattavia viestejä taikka peittää kirjoittajan puutteet käsiteltävänä olevan asian tuntemuksessa.[1][2] Samaa tarkoittava suomenkielisillä palstoilla syntynyt sana on provo, sanasta provokaatio.

Vanhastaan trollausta internetissä on katsottu tehdyn vailla välineellisiä päämääriä. Trollauksessa informaatiosodankäynnin käsitteenä sen sijaan on kysymys provosoinnista juuri keinona välineellisten päämärien saavuttamiseksi osana informaatiosodankäyntiä.[3] Näin kysessä on osaksi sama, osaksi eri asia.

Käytännössä trollausta voi olla äärimmäisen vaikea erottaa esim. pelkästä syvästä tietämättömyydestä tai tyhmyydestä, joskin säännölliset trollaajat yleensä oppii tunnistamaan.[4]

Käyttäjän mattivtvirtanen kuva
Matti Virtanen

Kuullostaa liian hyvältä ollakseen totta.
Oliko sinulla jotain tarkempaa tietoa palkkauksesta, prosenttiluvut ovat kiehtovia mutta se 100% arvo olisi hyvä tietää ennen kuin otan lopputilin.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Oli euroistakin puhe. Esiin tulleella tapauksella palkka nousee hiukan yli kymmenen tuhannen euron, puhtaana tilille. Mutta sellaisia trolleja on hyvin vähin,se vaatii vuosien sitoutumisen ja kirjoittelua johdonmukaisesti kahdessa vuorossa.

Suurin osa putinisteita on ns. hyödyllisiä hölmöjä jotka ovat katkeria koko yhteiskunnalle.

Risto Koivula

Mitenkähän tällaiseksi trolliksi poääsee...?

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Minä olen monta kertaa tarjoutunut osapäiväiseksi trolliksi jos saisin pienen eläkkeen lisäksi Luxeburgin tilille vaikkapa muutaman tonnin. Pyrkijöitä on varmasti paljon. Ei vastuulliset värvääjät voi luottaa meikäläisiin tai Putinia ylistäviin rääväsuisiin huithapeleihin.

Värvättävän tulee olla kaikin tavoin luotettava. Mitä siitä tulisi jos joku Pietarin trolli loikkaisi Suomeen ja kirjoittaisi täällä paljastuskirjan? Loikkaamista ajatteleva trolli tietää että siitä seuraa ehdottomasti Litvinenkon kohtalo. Se pitää trollin luotettavana kuolemaansa asti.

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen

Risto Koivula, etkö mukamas jo tiedä :)

Risto Koivula

Mää en osaa edes hahmottaa, mitä ne trollit tekee...

Mää tiedän jotakin, mitä lännen trollit tekee, ja miten niitä värvätään, mutta idän trolleista en mitään.

En tunnista meediasta trollikamaa - paitsi jotakin lännen höpöhypriittiä...

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

@ Risto Koivula 29.7.2018 03:40

Senkun koulutukseen Viroon! Ota ensin selvää kuka kustantaa matkakulut! :)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#28
Minäkin olen huomannut Risto Koivulan trolliksi. Puoli pärstää taitaa niiden logo.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Jessika Aron kiusaajat joutuivat syytteeseen Suomessa.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Uuden Suomen Puheenvuorossa vähän vaikeampaa, mutta jossain muualla keskustelua saa aikaiseksi niinkin, että sama kirjoittaja esiintyy kahtena kinastelevana hahmona.

Pitäneekö alkaa laittamaan tilinumero kirjoitustensa perään? Eihän sitä tiedä, kuka maksaa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Puheenvuorossa on ollut muutama trolli, jotka ovat kadonneet. Ukrainan kriisin alkuaikoina he aktivoituivat.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Trollien varsinaisena tavoitteena on ensiksi ärsyttää riittävästi jotta meikäläiset isänmaan ystävät karehtuisivat ja kiukkuisena lähtisivät todistelemaan mitä rikoksia juuri venäläiset ovat tehneet. Juusi vastalauseisen määrä on ratkaiseva. Tällä tavalla trolli saa parhaiten levitettyä hajaannusta ja epävarmuutta yhteiskuntaamme.

Tämän asian psykologista puolta en ymmärrä. Tavoitteena ei ole että hölmöinkään sumalainen uskoisi Suomen hyökänneen Neuvostoliittoon talvisodassa. Propagandan ainoa tavoite on saada edes jotkut epäilemään Suomen syyllisyytta sodan syttymiseen.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman

melkeinpä pitäisi määrätä pakolliseksi jonkinlainen itsensätrollaamiskurssi usarin kirjoittelijoille, on kommentointi usein niin uppiniskaisen kielteistä toisenlaisten mielipiteiden ymmärtämisen suhteen.

Risto Koivula

"Uuden Suomen Puheenvuorossa vähän vaikeampaa, mutta jossain muualla keskustelua saa aikaiseksi niinkin, että sama kirjoittaja esiintyy kahtena kinastelevana hahmona. "

No TUO on oikeata trollausta - oikein arkkityypillistä!

Tuota ovat kyllä tehneet YLEn toimittajatkin, entiset monivivahteisemmat, esimerkiksi Hannu Taanila, ja sai ohjelmilleen komeat kuulijaluvut.

Päätoimittajat myös tilasivat juttuja, ja kalastelivat trollinimeä erään porvarillisen puolueen eduskuntavalliehdokkaaksi.

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Oletko varma, että sinun KGB-kaverisi ei ole vaihtanut puolta. Nostaa sinun teksteitäsi hyvää liksaa ja nauraa partaansa. En sinuna luottaisi.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Tottakai majuri vaihtoi heti puolta kun Eesti itsenäistyi uudestaan. Vasta siinä vaiheessa sain tietooni että tämä tuttava on KGB:n majuri. Hän ja monet muut eestiläiset kgb-läiset vaihtoivat puolta. Mutta mikään ei heitä estä nostamasta palkkaa monelta suunnalta edelleen.

Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Niinpä. Sitä ryhtyy trolliksi aivan huomaamattaan.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

@ Leo Mirala 29.7.2018 09:51

Eli se oli Neuvostoliiton aika kun sinä olit yhteydessä tähän henkilöön ja et tiennyt, että hän oli KGB:n majuri? Se on aka korkea arvo jota hän piti salassa sinulta? Eikä KGB-n majuri menisi noin vaan ilman mitään tarkoitusta tutustumaan suomalaiseen turistiin...Se on minun mielipide!

Kirjoitat : [Mutta mikään ei heitä estä nostamasta palkkaa monelta suunnalta edelleen.],
- niin raha kelpaa kaikille. En tietenkään tarkoita nyt sinun tuttavaa ent.KGB:n majuria.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala Vastaus kommenttiin #29

Sain yhteyden tähän majuriin Neuvostoliiton kaupallisesta lähetystöstä. Hän oli siellä töissä ja hän tuli minun yhdyshenkilöksi kun oli tarkoitus vielä lahjoituksena tietokonelaitteita Eestiin. Ainakin IBM:n levyasemat päätyivät Satistikaamettiin.

Eipä hän kehuskellut majurin arvollaan eikä minullakaan ollut aihetta kehuskella alikersantin arvolla:)

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #38

@ Leo Mirala 29.7.2018 14:06

Leo Mirala kirjoittaa: [Sain yhteyden tähän majuriin Neuvostoliiton kaupallisesta lähetystöstä. Hän oli siellä töissä ja hän tuli minun yhdyshenkilöksi...],

- Neuvostoliiton aikana tuommoisessa paikassa oli töissä vain ja ainoastaan KGB-lle luotettavia ihmisiä, jotka etsivät hyödyllisiä kontakteja ulkomaalaisiin.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#19
Vaihtoi puolta. Sellaiseen en luota. Tulee mieleen Timo Soini.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala Vastaus kommenttiin #32

Tunnetko Pekka siellä Eestinmaalta yhtään ihmistä joka ei olisi vaihtanut puolta muutaman kerran sotien aikana ja sen jälkeen?

Eikö jotkut ole lähteneet lätkimään jopa täältä kurjasta Suomesta Eestin vapauteen? Eikö se jos mikä ole puolenvaihtoa lahden toiselle puolelle?

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Eestissä...?

Venäjällä jo todistetusti, joten majuri taitaa elää jarhoissaan vielä 1980-lukua.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Me elämme paljon enemmän harhoissa. Venäjällä lapsetkin osaavat lukea rivien välistä!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"Tapasin keväällä Neuvosto-Eestin aikaisen vanhan tuttavani KGB:n majurin."

On sinullakin yhteyksiä. Ja illanviettoa jopa datshalla! Kohta joku alkaa tutkia sinun taustaasi.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Eipä ole paljon tutkimista. Kaikesta olen kirjoitellut avoimesti.

Minulla ja Mannerheimilla on sama tunnuslause:
Puhtain asein puhtaan asian puolesta.- Candida pro causa ense candido.

Usein on syytetty minua russofobiksi. Olen aina tunnustanut että minussa on se tauti ollut pienestä asti. Äitini kertomusten mukaan se iski siinä vaiheessa kun punatähtiset koneet pommittivat evakkojunia.

Kerran kutsuilla juttelin psykologin kanssa. Hän arveli että se tauti voisi parantua heti kun saisimme Karjalan takaisin:)

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Russofobiasta ei voi parantua, ruotsalaisia se nettikirjoituksissa vaivaa vaikka heidän sodastansa on kulunut jo yli 200vuotta.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #35

Itänaapurimme taisi puolihuolimattomasti pommittaa Tukholmaa helmikuussa 1944 ja marraskuussa upottaa matkustajalaiva Hansan. Ruotsalaisia kuoli kymmeniä.

50-luvulla neukut pudottivat ruotsalaiskoneen Itämereen.

Jokunen vuosi sitten venäläiset tekivät simuloidun ydinasehyökkäyksen Tukholmaan ja Varsovaan. Viime viikolla puolustusministeri Shoigu uhkaili Suomea ja Ruotsia.
Ja sitten ne ilmatilaloukkaukset.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

@ Juha Kuikka 29.7.2018 08:07
Jos tämä ent.KGB:n majuri on todella olemassa ja kaiken mitä hän on blogistin mukaan kertonut julkaistavaksi Suomessa on mielestäni ovelaa propagandaa, eli juuri sitä informaatiosotaa, jota tämä trolli-aiheinen blogi lietsoo!

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Eestiläinen, olkoon mikä majuri tahansa, joka on nähnyt valloittajan kansaansa kohdistaman sorron ja vääryyden, on isänmaallinen sisimmässään aina.

Trollisotaa minun ei tarvitse lietsoa, ihan kuin ei talvisotaakaan tarvinnut lietsoa. Vihollinen hyökkäsi 1939 ja sama vihollinen alkoi informaatiosodan. Ainoa tarkoitus minulla on että Venäjä rauhoittuisi. Toivottavasti venäläiset saavat jossain vaiheessa rauhaa rakastavan hallinnon.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Tiesitkö Viola että alunperin KGB halusi päästä epäluotettavista inkeriläisistä eroon? Koivisto sitten suostui ottamaan heidät paluumuuttajina Suomeen.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #50

@ Leo Mirala 29.7.2018 17:17
Inkeriläiset eivät kuulu blogin aiheeseen, mutta vastaan

Inkeriläinen/Inkerin suomalainen oli epäluotettava KGB-lle. Kyllä. Sen takia halusivat eroon koko kansasta. Ja onnistuivat siinä.

Luuletko, että karjalainen/Suomen karjalainen oli silloin luotettavampi KGB-lle kuin inkeriläinen!? Sallitko muistuttaa? Kuka ryösti kotisi ja osan Karjalaa ja lähetti Sinut evakkoon? Kipeä paikka Sinulle, tiedän, mutta vastasin samalla mitalla!

Mukavaa illanjatkoa!

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Ainakin trollit ottavat propagandansa julistamisen vakavasti.

Olen jäsenenä eräässä yhdistyksessä ja yksi jäsen alkoi postata putinistista älämölöä, joka on aivan samaa tuubaa kuin muutkin trollit ulostavat. Väitteet, perusteet ja linkit - PressTV, Veteranstoday, RT, Sputnik, Washingtonblock ect - olivat täsmälleen samoja kun täällä US Puheenvuorossa näkyy trollien kirjoittuissa.
Jäsenelle huomautettiin useamman kerran, etteivät nuo jutut kuulu yhdistyksen toimitaan, mutta trollaus vain kiihtyi. Trolli perusteli propagandaansa diipadaapalla, mutta ei lopettanut sitä varoituksista huolimatta. Niinpä äijä oli pakko bannata jäsensivuilta, jonka jälkeen hän vielä lähetteli yksityissähköpostina Putinin teesejä. No siihenkin löytyi konstit.

FB:ssä on ryhmä nimeltään Ennakointi, jonka teemana on tieteellinen ennakointi. Sinne myös trollit iskivät oikein joukolla ja alkovat julkaisemaan propagandaansa. Kun kyseenalaisti venäläispropagandan sivustoilla trolli pystyi poistamaan kommentit omasta julkaisustaan tai jopa bannasi ryhmän toisen jäsenen. Lopulta ryhmän ylläpito siivosi trollit pois eikä heitä enää ole näkynyt - hyvä niin.

Käyttäjän JouniBorgman kuva
Jouni Borgman

Kaikkein hyödyllisin on valetrolli. Valetrolli esiintyy trollina, joka levittää mielipiteitä yhteiskunnallisista epäkohdista, joiden oikomisesta establishment ei ole lainkaan kiinnostunut. Tämän jälkeen nuo mielipiteet leimataan Venäjän vaikuttamiseksi eikä ongelmaan tarvitse enää lainkaan puuttua. Ne tahot, jotka jopa hyötyvät kyseisestä "ongelmasta" ovat tyytyväisiä ja Natotus-projektillakin menee aina vain paremmin.

Trolli voidaan käsittää retorisena operaattorina, joka levittää omien päämääriensä kannalta hyödyllistä tietoa. Se, että trolli levittää tietoa, ei tee itse tiedosta välttämättä totta tai epätotta. On rehellisten ihmisten asia selvittää, pitävätkö trollin väitteet paikkaansa vai ei. Yleensä trollien jutuissa on jonkun verran perää, mutta mukana on myös paljon tarkoitushakuista vääristelyä. Kansan jakaminen yhä syvempiin mielipideleireihin voisi olla vihamieliselle trollille mieluista.

Väitän, että trollien olemassaolo ja trollauksen mahdollisuudella spekulointi on kenties jopa hyödyllisempää länsimielisille kuin itää ymmärtäville. Sama jako koskee arvoliberaaleja ja konservatiiveja. Trolliteoria todennäköisesti keksittäisiin, vaikka yhtään sellaista oikeaa (ammattilaista) ei olisi olemassakaan.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

→ 21/JB: ”..Trolli voidaan käsittää retorisena operaattorina, joka levittää omien päämääriensä kannalta hyödyllistä tietoa. ..”

Nietzchestä pari muistiinpanoani:
- Jokainen totuus on vain osatotuus. Ratkaisevaa on, mitä oletetulla totuudella tehdään. Ns. tieto koostuu uskomuksista, joista on ollut hyötyä. Ihmisessä on taiteilijaa paljon enemmän kuin hän arvaa eli ihminen on tottunut valehtelemaan.
- Objektiivinenkin totuus on vallankäyttöä, jolla pyritään johonkin muuhun kuin puolueettomaan informaatioon. Tämä käsitys vaatii itse kultakin tietoisuutta kaikkien totuuksien suhteellisuudesta ja myös tehokkaita retorisia aseita, joilla taistella vallitsevia totuuksia vastaan.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Kerran satuin todistamaan avioliitodraamaa. Kuuntelin kaikkien kolmen osapuolen näkemykset tilanteesta. Silloin tajusin hyvin selkeästi että voi olla kolme totuutta samassa asiassa.
Ei tarvinnut pohdiskella ulkopuolisena mikä on osatotuus tai lopullinen totuus. Oli vai kolme henkilöä ja jokaisella oli totuus hallussa.

Trollien tehtävä on levittää sellaista valhetta mikä heikentää yhteiskuntaamme, saa meidät riitelemään keskenään. Lopullisena tavoitteena trolleilla on alistaa Suomi Venäjän alamaiseksi.

Meidän tehtävämme tässä informaatiosodassa on tuoda esiin miten asiat todellisuudessa ovat.

Mutta, mutta, minussa on herännyt epäilys. Vaikka minä olen trollien valheiden vastapainoksi tuonut monella tapaa esiin miten asiat oikeasti ovat, niin silti minä olen osaltani tukenut trollien tavoitteita vain puolustatumalla.

Ei sotaa voiteta syventämällä poteroita vaan nousemalla poterosta ja hyökkääämällä!

Risto Koivula

Jokainen, joka pyrkii omiin päämääriinsä, levittää niiden päämääriensä ja niiden saavuttamisen kannalta hyödyllistä tietoa.

Miksi siis toiset ovat "trolleja" ja toiset eivät?

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala Vastaus kommenttiin #98

Yksinkertaisesti siksi että Putinin trollit pyrkivät tuhomaan Suomen itsenäisyyden, saamaan meidät Venäjän orjiksi, noin hiukan liioitellen sanottuna.

Putinin trollien päämäärä on tuhoisa minulle ja suomalaisille.

Oikeiden trollien menetelmät ovat valhe ja vääristely ja sekasorron luonti Suomeen. Minä en siinä mielessä ole trolli vaikka vastustan trolleja että minä yritän oikealla tiedolla vastata trollien hyökkäyksiin.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Tottakai muutamia näitäkin on, mutta se, että tapana on leimata kaikki länsikritiikki, Nato-kritiikki, EU- ja eurokritiikki sekä se, etteivät kaikki Venäjän tai Putinin teot olekaan rikollisuutta, joksikin maksetuksi trollitoiminnaksi, on vain sairasta.

Nämä ylittävät aidan sieltä missä se on matalin: tällainen leimaamistouhu pelastaa heidät rasittavalta itsenäiseltä ajattelulta.

Kuten Markku Kuisma poikkeuksellisen laadukkaassa HS-artikkelissa toteaa: ”Hollywoodin voimaan verrattuna Venäjän trollit ovat yhtä voimakkaita kuin Terijoen hallitus.”

https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005771302.html

Nämä trollihysteerikot – joihin kuuluvat myös käsittämättömän suuri osa valtamediaa ja valtionhallintoa – ovat menettäneet suhteellisuudentajunsa täysin keskittäessään hybridiuhkatorjuntansa pelkästään pieneen toimijaan, Venäjään. Kysyä sopii, ovatko nämä itse osa sitä todellista, massiivista propagandakoneistoa yrittäessään kiinnittää huomion ongelmasta sen pieneen sivujuonteeseen.

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Ei suomalaisista, ruotsalaisista eikä amerikkalaisista venäjäystävällisiä tule vaikka kuinka trollaisi.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Olet Keijo täysin väärässä.

Ajatelkaamme Hollantia ja Belgiaa. Maailmansodissa ne olivat vuosikausia saksalaisten mielivallan alla, tuhansia siviilejä tapettiin. Heidän vihansa hunneja kohtaan oli suurta. Meillä neuvostosaapas ei talsinut Mannerheimintiellä. Meidän russofobiamme on pientä, enempi teoreettista.

Saksalaiset ovat tunnustaneet rikoksensa, pyytäneet anteeksi ja parantaneet tapansa. Ei heitä edelleenkään rakasteta mutta heidän kanssa tehdään normaalia yhteistyötä.

Venäläiset ovat edelleen sotajalalla meitä vastaan. He eivät tunnusta rikoksiaan, eivät pyydä anteeksi eivätkä ole parantaneet tapojaan. Jos Venäjälle tulisi joskus oikeasti rauhaan pyrkivä hallinto, Suomen suunnalla olisi helppo päästä oikeaan ystävyyteen.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Venäjä on Suomen suunnalla maailman tärkein toimija. Se on vaikuttanut minunkin elämään enemmän kuin mikään muu: ryöstänyt kotini ja ajanut minut kaksi kertaa evakkoon. Koitan vaikuttaa siihen että kolmatta kertaa ei tarvitsisi lähteä Malmia kauemmas:)

Suomessa on monia putinistisia puolueita:
-IPU:n puolueohjelma on yhtä hyvä kuin kokoomuksen ja demarien yhteensä. Mutta silti sen jäsenet puolustavat innokkaasti Venäjää. Olen tavannut yhden ipun aktivistin.
-Väyrynen kovasti puuhailee uusia puolueita. Hänen aikaisempana vaaliagenttina on ollut herra Koroljov
-Harkimon liike on sidoksissa Suomen oligarkkien kautta Kremliin.
-Sitten on vielä kolme kommunistista puoluetta. Niissä toimii ns. jähmäkommunisteja joiden idoli on ainakin osittain riistokapitalistinen Venäjä.

EU- ja Natokritiikkiin on paljonkin perusteltua aihetta. Mutta putinistin esittämänä se on helppo tulkita propagandaksi.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Noilla mainitsemillasi puolueiila ei ole mitään tekemistä "putinismin" kanssa.

Ei niistä mikään ole jonkun Bäckmanin linjoilla. Eivätköhän nuo ole niitä, jotka suhtautuvat pragmaattisesti Venäjään eivätkä hyppele tunneperäisesti pitkin seiniä.

En minäkään Venäjän kaikkia tekosia hyväksy, mutta ei kaikki mitä Venäjä ja Putin tekee ole väärin – ihan niin kuin on USAn ja Natonkin suhteen. Suomessa on paljon niitä joiden mielestä kaikki USAn teot ovat ahterista ja väärin, mutta paljon enemmän niitä russofobeja ilman mitään järkiperusteita.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala Vastaus kommenttiin #42

Putinisteilla on paha tapa tuoda esiin toisen rikollisvaltion tekosia oli mistä asiasta tahansa kysymys. Se on väärä tapa puolustella Venäjän rikoksia.
Keskustelkaamme tässä vain Suomen ja Venäjän välisistä suhteista pragmaattisesti.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen Vastaus kommenttiin #42

Mielelläni lukisin Anderssonin ajatuksia niistä Putinin ja Venäjän tekemisistä, jotka A:n mielestä eivät ole väärin.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee Vastaus kommenttiin #42

"En minäkään Venäjän kaikkia tekosia hyväksy..."

Mitä tekosia et hyväksy?

Käyttäjän PekkaNrnen kuva
Pekka Näränen Vastaus kommenttiin #42

Mark Andersson, russofobia on terveellistä itsesuojeluvaistoa.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson Vastaus kommenttiin #96

Osittain ehkä sitäkin, mutta enimmäkseen paranoiaa.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Mistä muuten löytää US Puheenvuoron trolleista listan ja tulotiedot kirjoitusten osalta? Ihan vaan uteliaana kyselen, kun kaikensortin trollit kiinnostavat.
Lisään vielä, että yhtä vesilintua epäilen maksetuksi kirjoittelijaksi, koska Suomi24:ssä sanottiin niin.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Tuskin löytyy mistään.

Joku sellainen saattaa ollakin, mutta länsipuolelta löytyy paljon niitä, joille ehkä ei suoraan makseta, mutta jotka hyötyvät russofobiasta taloudellisesti.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

No minä näen tuon ihan päinvastoin. Suomessa on aina ollut näitä maaherroja ja liikemiehiä jotka ovat ruvenneet pelkän rahan takia ruskeakielisiksi idän suuntaan. Länsimieliset ovat ehkä päässeet ennen vanhaan fulbrightstipendiaateiksi mutta rahaa eivät ole saaneet. Tämä on vieläkin mielestäni asetelma.
Länsi osaa houkutella liberarismilla ja sivistyksellä jotka korvaavat rahan himon.

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen

@ Risto Jääskeläinen 29.7.2018 14:28

- Ehkä blogistilla on siitäkin tietoa. Olisi nyt jo tarpeen saada nimet julki! Eikä puhua vain yleisesti! Avoimuus olisi tässäkin asiassa tärkeä!

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Suomi on vapaa ja avoin maa. Täällä trollitkin voivat kirjoitella vapaasti, ei se ole laitonta.

Tuttavien nimien julkaisu tällaisissa yhteyksissä ei ole sopivaa. Vai mitä sanot Viola jos sinunkin nimesi olisi putinistien listalla?

Käyttäjän viovio kuva
Viola Heistonen Vastaus kommenttiin #56

@ Leo Mirala 29.7.2018 20:31

Leo Mirala kirjoittaa: [Tuttavien nimien julkaisu tällaisissa yhteyksissä ei ole sopivaa.Vai mitä sanot Viola jos sinunkin nimesi olisi putinistien listalla?]

- Tuosta voi ymmärtää, että blogistilla Leo Mirallalla on tuttava piirissä trolleja, joiden nimiä "ei ole sopivaa julkaista tällaisissa yhteyksissä!" Se on hienoa suojella tuttavapiiriä!

No, Leo Mirala! Kiitos kun Violan kohdalla sinä toimit toisin ja leimaat minut "putinistiksi"!
No varmaan kovasti helpotti sinua! Vai mitä?
Pyytäisin kuitenkin olemaan hieman varovaisempi lausahduksissasi!

No,epäilet minua putinistiksi! NO, MITÄ SITTEN?

https://www.youtube.com/watch?v=Vg47QZsGch4

Hyvää yötä ja kauniita unia!

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala Vastaus kommenttiin #64

Älä nyt Viola hyvä suutu. Epäilläänhän minuakin russofobiksi, eikö se ole pahempi tauti kuin putinisti? Minä olen aina tunnustanut että olen synnynnäinen russofobi. Äitini kertoi että minusta tuli russofobi silloin kun ystävällisen neuvostomaan punatähtiset koneet pommittivat evakkojunia.

Selvennykseksi sanon että mielestäni trolli on palkattu propagandisti ja putinisti muuten vaan tykkää Venäjästä enemmän kuin Suomesta.

Käyttäjän RikuJungell kuva
Riku Jungell

Aiheeseen liittyvää:
"An Ethical Hacker Explains How the Russian Government Used Disinformation and Cyber Warfare in the 2016 Election"

https://www.alternet.org/ethical-hacker-explains-h...

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

Hienoa analyysia. En tosin usko tulospalkkauksen olevan kovinkaan muodikasta maailmalla. Minimiaktiivisuuden ja reaktiomassan määrä voi olla automatisoitu (lähinnä samaa mieltä olevien kommenttien), mutta jotenkin uskoisin suurimman osan olevan "viran puolesta hymistelijöitä", jotka fanittavat tai rakentavat uraa esim. jossain lehdessä tms. On rakennettava kunniakas ja uljas profiili, jolla saa työpaikkoja. Varsinkin aloittelevien media-alan opiskelijoiden on harkittava huolella jokainen viestinsä. Fiksu kaveri rakentaa mielipideportfolion, joka on mukavan taipuisa ja runsaskasvuinen, mutta jonka voi sitten trimmata mihin tahansa jobiin sopivaksi.

Informaatiovaikuttamisen ja kommunikoinnin mallinnus on kuuminta hottia. Esim. näytepareista oppiminen (pairwise learning) mahdollistaa vaikkapa mielipidevaikuttajien löytämisen. Mielipidevaikuttajan mielipide "tarttuu" ja muuttaa heitä kommentoivien myöhempää luokitusta. Ongelmana tässä on, että "tartunta" usein tapahtuu alitajunnan kautta, ja pitkähköllä viiveellä.

Olen edelleen sitä mieltä, että Venäjän informaatiovaikuttaminen mm. Suomessa on jossain mielessä amatöörimäistä, huonosti järjestettyä ja eikä kovin suoraviivaisia tavoitteita sisältävää. Lännen informaatiovaikuttaminen Suomessa on ammattimaista, moneen kertaan hiotut rutiinit sisältävää ja äärimmäisen tavoitteellista. Se on myöskin menestyksekästä, tosin synnyttää yksilöllisiä hysteerisiä äänenpainoja eräänlaisena loisvirtauksena.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Väite "Lännen informaatiovaikuttamisesta" liittyy itäpropagandaan ja sen teemat ovat vastakkainasettelu ja simppeli yleistys kaikkien valehtelemisesta.

Trollauksen tarkoitushan on hyvään journalismiin sitoutuneen median horjuttaminen ja onnistuuhan se kuten kommentissa 60 tehdään: myönnetään itätrollaus, mutta sitten samaan hengenvetoon aletaan propagoidan "Länenen informaatiovaikuttamisesta". Venäjän trollaus on amatöörimäistä, huonosti järkestettyä ja tavotteetonta kun taas "Lännen infromaatiovakuttaminen" olisi muka ammattimaista ja tavotteellista.
Esitettyjä väitteitä "Lännen informaatiovaikuttamisesta" ei tietenkään perustella millään tavalla eikä trolli näin koskaan tee. Jos hän ylipäätään jotain vastaa niin mennään henkilötasolle tai väitetään jotain ylimalkaista. Viime viikolla eräs trolli väitti, että asia (= väitetty läntinen propaganda) on jo "moneen kertaa rautalangasta väännetty" ja "kovalevyssä korvien välissä" on vikaa kun ei tätä huomaa.

Eräs täysin kielitaidoton trolli on itse keksinut mahtipontisen anglismin West trolling manipulaation, jota käyttää yleisenä vastaväitteenä. Jos uutisoidaan vaikka venäläisten lentokoneiden loukanneen Suomen ilmatilaa tai puolustusministeri Shoigun uhkaileen Suomea näistä asioista uutisoiminen on West trolling manipulaatiota.

Kansanedustaja Jaana Pelkonen kirjoitti viime vuonna:"Syksyllä 2014 sain Twitterissä seuraajakseni Eduskuntavaalit-nimisen tilin. Ensisilmäyksellä tili vaikutti eduskuntavaaleja varten luodulta keskustelupalstalta, jossa ehdokkaat ja kansalaiset voivat vaihtaa ajatuksiaan ja mielipiteitään. Tiliä lähemmin tutkittuani huomasin kuitenkin nopeasti, että tili toimi Russia Todayn (”RT”) alaisuudessa ja linkitti suoraan Venäjän valtiollisen mediayhtiön ulkomaille suunnattuja uutisia. Kevään 2015 eduskuntavaalien alla oikeusministeriön vaalijohtaja pyysikin Twitteriä poistamaan tilin, koska monet suomalaiset luulivat sitä aidoksi, joskin epäviralliseksi tiedotuskanavaksi."

Tuoko on muka tavoteetonta amatöörien hommaa?

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Kyllä...se on amatöörimäistä toimintaa.

Et näytä edes ymmärtävän miten twitter toimii.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #71

Sitähän et voi tietää, mutta ainakin kommenttini näytti osuvan napakymppiin!

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"Esitettyjä väitteitä "Lännen informaatiovaikuttamisesta" ei tietenkään perustella millään tavalla..."

Jos oikeasti haluat nähdä tuollaisia perusteluja, voit aloittaa vaikka lukemalla linkit, jotka on annettu tässä blogitekstissä:

Pystyykö USA myymään sodan Suomen ja Venäjän välille?

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #74

Ei hän oikeasti ole kiinnostunut perusteluista tai todisteista täss aiheessa. Hän uskoi blogin jutunkin tuosta vaan..itseasiassa kukaan ei kyseenalaistanut sitä vaan lähdettiin liikkeelle kuin se olisi totta. Sopii hyvin omiin ajatuksiin ja tarkoitusperiin,niin suotta sitä kyselemään.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #77

"Vellu Heino 30.7.2018 11:03

Ei hän oikeasti ole kiinnostunut perusteluista tai todisteista täss aiheessa...."

Kuten totesin trolli vie asian henkilökohtaiselle tasolle, koska ei muuhun pysty. Niin nytkin.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #81

Noudatan vain sinun esimerkkiäsi.

Jos ette kestä itse luomaanne keskustelukulttuuria niin se on voi voi. Ehkä kannattaisi muuttaa vaikka sitä omaa käytöstä.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #85

Päinvastoin - kerroin jo, mitä primitiivireaktiosi ja verbaalioksennuksesi indikoivat eivätkä ne ainakaan meikäläistä haittaa millään muotoa. Jatka vaan samaan malliin.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #87
Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari Vastaus kommenttiin #87

Heinon eväät eivät riitä sivystyneeseen debattiin puutteellisesta kielitaidosta johtuen joten ei kannata "ruokkia" enempää.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala Vastaus kommenttiin #74

Janne Kejo, pysytäänpä asiassa eli Venäjän infosodasta Suomea vastaan. Sinun pitää kirjoittaa siitä Lännen uhasta itse. Onhan Länsikin roistomainen, tuki vihollistamme viime sodissa, aloittelee sotia siinä kuin Venäjäkin.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #74

" Janne Kejo 30.7.2018 10:54

"Esitettyjä väitteitä "Lännen informaatiovaikuttamisesta" ei tietenkään perustella millään tavalla..."

Jos oikeasti haluat nähdä tuollaisia perusteluja, voit aloittaa vaikka lukemalla linkit, jotka on annettu tässä blogitekstissä.."

Joo, tuli jo lukaistua tuo mielipidekirjoitus aikoinaan. Lue itse linkkisi kommentit 1, 5 ja 7 - mitäpä samaa keskustelua kannattaa uudestaan käydä.

Yleisellä tasolla esitetyt väitteet ovat vain omia mielipiteitäsi ja käytät toista tyypillistä trollauksen keinoa: linkitetään laajoja kokonaisuuksia muka vastaväitteenä. Trolli itse ei tietänkään osaa kertoa missä se hänen esittämänsä väite on, mutta hän saa - ainakin omasta mielestään - jätettyä asian avoimeksi.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Minunkin mielestäni "länsi uistelu" (west trolling) on surkuhupaisa käsite. Vedenjakajalla uistelu on taitolaji, vähän kuin pärekaton kulotus.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Ymmärsinkö oikein (kun alitajuntani vilkuttaa punaista), että sinä haluat ryhtyä vahvistamaan Venäjän amatöörimaista informatiovaikuttamista?

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Blogikirjoituksessa esitetyt trollauksen tunnusmerkit on hyvä tietää ja tunnistaa. Ne ovat oikeaan osuneita.

Sen sijaan olisi harhaista kuvitella, että vain yksi valtio tai blokki maailmassa turvautuisi trollaukseen. Luin viime vuonna artikkelin argentiinalaisesta lehdestä, jossa entinen ammattitrolli kertoi, että maailmassa on ainakin 25 valtiota, joilla on sosiaalisessa mediassa kirjoittavia trolleja palkkalistoillaan. Tottakai Venäjä ja Yhdysvallat ovat noiden joukossa. NATO:lla on oma trollitehtaansa, jota se ylpeänä esittelee esimerkiksi Youtubessa:

Introduction to the online course "Introduction to Strategic Communications"

Tässä linkki NATO:n omille sivuille, jossa tuota trollauskurssia esitellään. Kyseessä on maksuton kurssi netin kautta, joten jokaisen NATO:n trolliksi haluavan kannattaa vilkaista tänne:

Online course “Introduction to Strategic Communications”

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Janne Kejo kuule, minä halusin tuoda esiin vain Venäjän Suomea uhkaavan trollauksen. Tottakai maailma on täynnä rosvoja ja valehtelua ja trollaamista, mitäs me sille voidaan.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto

Jos "ammattitrollin" haastattelussa argentiinalaisessa lehdessä esitetään asioita niin ne eivät välttämättä ole faktaa.

Tuo "Naton trollikurssi" on kyllä ihan jotain muuta, mitä Janne Kejo väittää ja tuskin on edes tutustunut tuohon muutaman minuutin videoon.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"Tuo "Naton trollikurssi" on kyllä ihan jotain muuta, mitä Janne Kejo väittää ja tuskin on edes tutustunut tuohon muutaman minuutin videoon."

Tuolla kommentillaan Tomi Vaalisto julistautuu niin selvästi trolliksi, ettei asiasta voi jäädä mitään epäselvyyttä kenellekään.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #84

Nyt menee Jannella trollaus ja kriittisyys sekaisin.

Em kurssi on stategisestä viestinnästä Naton näkökulmasta ja se muistuttaa aika paljon markkinointiviestinnän kursseja, joita on tullut kahlattua vuosien varrella vähän liikaakin.

Jos tuo viedeonpätkä on muka "trollikoulutusta" niin sitten ovat nämäkin:

https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/100109...

Venäläinen vastine: https://www.youtube.com/watch?v=406kuzYyMes

Entäpä tämä: https://blogs.helsinki.fi/aberg/files/2011/01/vj11...

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo Vastaus kommenttiin #86

Noudatan Leo Miralan hyvää kehotusta: "Älä ruoki trollia" ja jätän sinulle vastaamisen tähän. Jos sinä, Tomi Vaalisto, todellakin pidät minua trollina niin kuin aiempien kommenttiesi valossa vaikuttaa, pyydän, että noudatat tuota samaa kehotusta etkä enää vastaa minun kommentteihini tai blogeihini.

Käyttäjän TomiVaalisto kuva
Tomi Vaalisto Vastaus kommenttiin #88

Vapaasti voit tehdä mitä haluat - eihän tämä ole mikään Pohjois-Korea.
Tänä vuonna olen tainnut vastata yhteen blogiisi, jossa kyseltiin muistoja Neuvostoliitosta.
Muiden bloginen kommentit ovat eri juttu ja ne ovat vapaasti muiden kommentoitavissa.

Strategisella kommunikaatiolla toki viitataan informaatiosodankäyntiin, mutta noissa prujuissa ei opeteta sen tekemistä vaan tunnistamista.

Käyttäjän hexu980 kuva
Heikki Aukee

Hyvä, että Kejokin on havainnut Venäjän informaatiosodankäynnin, minkä kohteena on ystävällismielinen maa Suomi.

Kun nyt todettiin Venäjän lisäksi myös muiden maiden harjoittavan informaatiovaikuttamista, Suomessa tarvitsee olla huolissaan vain yhdestä. Ei niistä 24 muusta valtiosta.

Aina trollaajalta konstien loppuessa vedetään keskusteluun muiden valtioiden toiminta, vaikka sillä ei olisi mitään tekemistä keskusteltavan aiheen ja asian kanssa. Ikäänkuin muiden toiminta muualla antaisi Venäjälle oikeuden Krimin miehittämiseen, itä-Ukrainassa sodan käymiseen ja Venäjän informaatiosodankäyntiin Suomessa.

Jokainen on varmasti havainnut kaavan, mikä toistuu kerta toisensa jälkeen. Vaikka asiasta on huomauttanut muutamille henkilöille lukemattomia kertoa, ei sillä mitään vaikutusta ole. Miksipä olisi, kun hämäyksen teho tunnetaan.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

“Introduction to Strategic Communications” ei tarkoita vielä disinformaation tehtailua. Kaikki mediatalot, jotka ovat valtion määräysvallan alaisia ovat "trollitehtaita". Lännessä niitä ei ole kovin montaa.

Tiina Teittinen

Kas kun kaikki trollikommenttini on poistettu täältä
Tottahan se on että trollaus on lukijan tulkinnassa ja älyvapaa kommentointi sallittua jos moderaattori on näin linjannut.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Tässä topicissa en ole poistanut kenenkään kirjoituksia, en ole edes nähnyt sinun Tiina Teittinen, kirjoituksia.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset