LeoMirala

Murhan tutkinta

  • Lontoon poliisi tutkii myrkkyiskua
    Lontoon poliisi tutkii myrkkyiskua

Mitä rikostutkijat tekevät kun paljastuu rikos?

1.  Ensiksi etsitään motiivia, kuka on vihannut uhria
2.  Kuka hyötyy murhasta, perilliset, yhtiötoverit?
3. Sitten seuraa tekninen tutkinta, ase, kenellä samanlaisia
4. Epäilty pidätetään kuulusteluja varten
5. Tehdään kotietsintä todisteiden löytämiseksi

1. Venäjä vihaa länttä mutta silloinhan meidät kaikki pitäisi  eliminoida.
2. Vain Venäjä hyötyy murhasta, se saa kaipaansa arvostusta, kunnioitusta ja pelkoa.
3. Tekninen tutkinta viittaa selvästi että myrkky on Venäjältä.

4.  Mutta nämä asiat eivät vielä riitä todistamaan syyllisyyttä täysin.  Litvinenkon tapauksessa Venäjä ei luovuttanut epäiltyjä henkilöitä kuulusteltavaksi. Eikä Venäjä auta tutkimuksissa nytkään. 
5. Ei voida tehdä kotietsintää.

Erikoista oli että epäillyn edustaja ulkoministeri Lavrov pyysi päästä mukaan tutkimuksiin. Eli sama kuin murhasta epäilty pääsisi itse sotkemaan tutkijoiden todisteita!

Tutkimuksia ei voida jatkaa pitemmälle joten länsimaisen oikeuskäsityksen mukaan ei voida todistaa aukottomasti että Venäjä olisi syyllinen iskuun. Poliittisesti asia on selvä, Venäjä on syyllinen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Suurvallat elävät lakien ulkopuolella.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Jos on jokin taho, joka hyötyy Venäjän ja Britannian välien huononemisesta, niin silläkin voisi olla motiivi.

Aivan varmasti myrkky on kaikkien suurvaltojen käytettävissä.

Venäjän motiivi oisi kai petturin rankaiseminen, mutta onko sen arvoista, kun noin erikoisesta myrkystä tulee haloo?

Ellei sitten tarkoitus ole pelon lietsominen...

Käyttäjän Keijo Lindgren kuva
Keijo Lindgren

Luin juuri lehdestä Tytti Erästön haastattelun, hän työskentelee Ruotsin Siprissä.
"Neuvostoliiton hajottua USAn puolustusvoimien runsaaseen ylläpitoon ei ollut enää motiivia ja silloin keksittiin käsite roistovaltio ja roistovaltioita olivat Libya,Iran ja Irak"
Irakilaisten turmioksi siellä piili joukkotuhoaseita.
Bush näkyi täällä televisiossa jossa sanoi että meidän tarvitse kansainvälisistä laeista välittää.

Venäjän onnettomuus tässä on että se on heikko.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Vanhan russofobinkin täytyy tässä ottaa asento ja onnitella Putinia ja kaikkia putinisteja ja venäläisiä. Oli se taas loistava isku ja vielä brittejä kohtaan. Britit toisesta maailmansodasta lähtien ovat pettäneet lukemattomia kertoja ystäviään, alkaen Puolasta. Heille oli ihan oikein tämä nöyryytys. Ja nyt ovat vielä eroamassa EU:sta, ainoista ystävistä, hävytöntä.

Onnea ja menestystä Venäjälle ja FSB:lle kaikesta huolimatta!
Seuraavaa iskua odotellen:)

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset