LeoMirala

Pikkusisar sodassa

  • Pikkusisar sodassa

"Aivan äskettäin kysyin eräältä nuorelta pääkaupunkilaiselta sairaanhoitajalta, miten on mahdollista, että potilas kuolee samassa huoneessa, jossa toiset makaavat kaikkine vaivoineen. Hän näytti hämmästyvän ja antoi aivan saman vastauksen kuin oli kuullut lääkäreiltä: heitä ei ehditä siirtää muualle!!  Miten sitten oli mahdollista, että keskellä sotaa sellaiseen oli aikaa? Kuoleva potilas vietiin ns. exitushuoneeseen, ja siellä sukulaiset saivat olla hänen luonaan.

Miten on mahdollista, että potilas umpisuolenleikkauksen jälkeen saa maata kauan samoissa ryppyisissä lakanoissa eikä kukaan sijaa vuodetta? Miten sodan aikana ehdittiin?"

Ote on Anne-Marie Franckin kirjasta: PIKKU SISAR, Suomen Punaisen ristin apusisaret jatkosodassa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Sodan aikana ihmistyö oli halpaa tai ilmaista, ei enää. Tilanne muuttuu sitten, kun hoitajia aletaan korvata roboteilla.Sairaanhoidosta karsitaan nykyään kaikki ihmistyö, jos mahdollista; esim. pyritään siihen, että lääkärit tekevät sihteerien työt.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

P.R.> ....esim. pyritään siihen, että lääkärit tekevät sihteerien työt.

ooo

Onneksi ei päinvastoin. :-)

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Meidän äitimme sairasti ja kuoli helsinkiläisessä sairaalassa parikymmentä vuotta sitten. Aluksi hän oli kuuden hengen huoneessa. Yhtenä päivänä hänet oli siirretty kahden hengen huoneeseen, jossa oli toinen erittäin heikkokuntoinen potilas. Maallikkokin näki että lähtö oli lähellä. Näkymä ei ollut kaunis. Sisartani ja minua suututti. Yritin pohtia asiaa ja mietin, pitäisikö se ottaa puheeksi sairaalassa.

Pohdittuani asiaa huomasin, että me kaikki lähdemme joskus. Harvoin se on uljasta katseltavaa. Miksi tämä vanha nainen ei saisi kuolla samassa huoneessa kuin meidän äitimme oli. Hän oli yksin, häntä ei käyty katsomassa.

Äiti itse ei valittanut tilanteesta.
Niin kävi, yhtenä päivänä vanhus oli kuollut.
Meidän äitimme kuoli ehkä noin vuoden kuluttua tapahtuneesta, en enää muista tarkemmin, kuuden hengen huoneessa, sermillä erotettuna muista. Tämä tapahtui jouluaattoaamuna v 1994.
Näin jälkeenpäin ajateltuna kaikki meni suurin piirtein niin kuin pitikin.

----

Vähän epäilyttää että keskellä sotaa, rintamaolosuhteissa on aina voitu viedä kuolevaa exitushuoneeseen.

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

Pekalle: Sota-aikana ihmistyö oli halpaa mutta köyhä oli yhteiskuntakin. Nyt on yhteiskunta paljon rikkaampi kuin silloin. Ehkä perussyy on että silloin ihmishenki oli arvokas, sitä suojeltiin kaikin keinoin. Nyt ihmiselämä on arvoton, sairaat ja eläkeläiset pelkkä kuluerä aktiivi-ihmisten riesana.
Luulen että kansaneläkeläisille ei ole koskaan varaa palkata vaatimattomampaakaan robottia hoitamaan.

Jormalle: Jo lainauksesta voi päätellä että exitushuoneita ei voinut olla rintamilla. Olet varmaan lukenut sotakirjoista että kun JSP:lle tuotiin haavoittuneita, kuolevat nostettiin eri kasaan teltan ulkopuolelle.

Käyttäjän HeikkiJeronen kuva
Heikki Jeronen

Parasta olis lähteä pystyjaloin, kuin kitua laitoksissa. Tuntuu olevan trendi se että mitä nopeammin potilaasta päästään eroon, sen parempi. Ei siellä petiin "sidottuna" elämä ole minkään arvoista. Nähty on tämäkin, jos ei lusikka pysy kädessä, niin sanotaan - eipä taas ruoka maistunut.
Ja huonot saa tai pitää tehdä pöksyyn, kun eihän hoitajilla ole aikaa siirtää vanhusta vessaan. Kahvi ja juoruhetkiä ei voi keskeyttää. Kerran olin potilaana ja sain nähdä että soitokelloilla ei ole juuri mitään virkaa, saa tapahtua mitä tahansa. Jos et kykene itsestäsi tarpeeksi huolehtimaan, eikä ole lähipiirissä auttajia, niin kuka päättää loppusijoitus paikan? (ennen hautaa) Tiedän tapauksia että jopa toiseen kuntaan siirretään missä halvimmalla päästään, oli sitten vaikka varaa, tai missä asemassa vain elänyt ihminen, tämä on ala-arvoista menetelmää.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset